keskiviikko 28. syyskuuta 2011

Mitä murkinaa pöydässä ja mitkä filmit meillä pyörii


Musta peltikatto antoi oikean tunnustuksen. Suuri kiitos siitä =) Tämä You have lovely blog! onkin varmaan monelle bloggaajalle jo tuttu.  Nyt kun Pienimopo on vasta alkutaipaleillaan niin onkin varmasti syytä paljastaa muutama tosiasia siitä mitä täällä syödään, herkutellaan, luetaan, harrastetaan ja elokuvailtaillaan.

1. Mustapekkaa ja tuoretta saaristolaisleipää  kuluu aivan liikaa. Ennätys on tunnissa koko saaristolaisleipä. Mustapekka kuluu ilman leipääkin kohtuullisen sujuvasti.

2. Marmelaadi, vihreät kuulat ja kettukarkit kuuluvat herkkujen aateliin. Kuvauspuuhiin hommaamani kettukarkit olivat vilahtaneet pikku suupaloina niin, että jouduin tänään hankkimaan lisävarantoa.

3. Kuvakirjat on ykösjuttu =) The Small Stakes - music posters on käpristynyt kulmistaan, tahriintunut kahviläikillä ja kirjan välissä on saaristolaisleivän murusia aivan liikaa

4. Käsitöistä vesileikkuu (vaikka ei olekkaan käsityö) vetää eniten puoleensa, koska kuviosahan terät katkeilevat liian usein, normi saha ei oikein pysy kätösissä vaikka haluahan toki olisi =) Suurin intohimo taitaa olla kaikki kokeileva ja sellainen mikä liikkuu rajapinnoilla.

5. Ja Speden elokuvia ei voita mikään - aivot narikkaan ja menoksi. Hihitystä, kommellusta ja harmitonta hubaa. Näitä on kirjahyllyn kätköissä muuten paljon =)

Tunnustuksen voisin jakaa jokaiselle sivubannerissa linkkaamalleni, enkä oikeastaan osaa valita ketkä juuri näistä valisisin. Ehdotankin, että halukkaat voivat napata tämän viikon teemakseen nämä tunnustuksessa keskiöön nousevat herkkuruuat, elokuvat, kirjat, harrastukset sekä nam nam namuset =)







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti