lauantai 31. joulukuuta 2011

Kalevalasta kajahtaa 2012



Kalevalasta kajahtaa vuoden 2012 kunniaksi kolme komiaa ukkoa. Ukko tarkoitti Kalevalassa vanhaa miestä, appea tai sitten nimitystä ukko käytettiin miespuolisista haltioista, joihin Ahti tai entisaikoina pikemminkin Ahto, aaltojen kuningas ja Tapio metsän kuningas kuuluivat. Myös ukkonen tunnettiin nimellä ukko. Silloin kun Ukko kirjoitetaan isolla kyseessä oli pilvissä asuva ylijumala, joka hallitsee säätä ja jolta voi pyytää apua.

UKKO, taivasten mahtimies, hallitsee ilmojen teitä, sateita ja pilviä. Hänellä on miekkana salama ja kesäisinä sadeilmoina voimme kuulla hänen jyristelevän pilvien päällä.

TAPIO, metsän kuningas, naavaparta, havuhattu pitää huolen metsän antimista, riistasta ja Tapiolan väestä.

AHTI, alkuperäis Kalevalassa Ahtona paremmin tunnettu aaltojen kuningas, huolehtii kalaonnesta, merenkävijöistä ja hallitsee aaltojen aavoja maita.

Näihin kolmeen mahtimieheen Kalevalan kansa uskoi. Luonnonvoimat ja -mahti olivat arvostettuja ja kunnioitettuja. Ja itseasiassa tuosta kaikesta ei ole aikaakaan niin kovinkaan paljoa. Maailma muuttuu vauhdilla mutta juuret tuolla syvällä Kalevan kansan tarustoissa säilyvät.

Makoisaa vuotta 2012 Teille kaikille




3 kommenttia:

  1. Mukavaa, kun täälläkin pidetään historiaa esillä. :) Oikein rattoisaa uutta vuotta ja mukavia ajeluja ensi vuodellekin pienelle mopolle. Tankki täyteen ja menoksi!

    VastaaPoista
  2. Ahti (ja kumppanit) suokoon antejaan ensi vuonnakin :)

    VastaaPoista
  3. Voihan mielettömyys kun on mahtavia kavereita! Osaan niin samaistaa itseni kiukkuisena Ukkoon. Tuo kaveri sopisi niin meidän keittiöön. Pistäisin sen jääkaapin oveen vahtimaan ja muistuttamaan kuinka keittiön tulisi olla siisti tai joku saa tuta emännän vihan :D

    VastaaPoista